Minkälaista on meidän perheen arki.. Kun perheeseen kuuluu lapset 3v ja 5v, koira, kaksi pupua sekä kaksi suht säännöllisesti kuntoilevaa aikuista, voi jonkun korvissa tuntua mahdottomalta yhtälöltä. Mutta meillä se ei sitä ole. Arki rullaa hyvin ja ilman stressiä ajasta. Tähän tuo tietysti helpotusta se, ettei äiti, eli minä, tee töitä kuin kaksi lyhyttä päivää viikossa. Meidän arki on yleisesti ottaen tällä hetkellä onnellista, iloista aikaa. Meillä tehdään paljon perheenä, mutta myös vanhemmat pitää huolta omasta fyysisestä, sekä henkisestä terveydestä harrastamalla säännöllisesti liikuntaa yksikseen tai yhdessä. Myöhemmin voin avata meidän perheen aikataulua. Kalenteri meillä on käytössä, ja se kyllä täyttyy nopeasti monilla asioilla. Vaikka liikunta perheessä on tärkeää, se ei ole tärkein asia vaan kalenteriin merkataan ensisijaisesti vielä tärkeämpiä asioita, kuten perheen yhteiset harrastukset, ystävien ja sukulaisten kanssa olemiset ym. Viikonloput täyttyy yleensä...