Siirry pääsisältöön

KUULUMISIA VIIME PÄIVISTÄ

Miltä tää poikkeustilanne on tuntunut nyt?

Tuntuu siltä että kaikilla on alkanut tasaantumaan fiilikset näistä poikkeusoloista ja itse en ainakaan oo enää lukenut uutisiakaan niin paljon tai tuntenut ahdistusta tilanteen takia. Tässä mennään päivä kerrallaan ja eletään nykyisessä tilanteessa jo totuttuun tapaan.

Ahdistusta aiheuttaa tänään se, että me oltais tällä hetkellä lentokentällä lähdössä Espanjaan ilman tätä tilannetta.. Mutta matkan peruuntuminen on ollut pitkään jo tiedossa niin eipä sekään ole ollut hetkeen enää mielessä. Joku toivon kipinä kuitenkin on olemassa matkan siirtämisestä syksyyn. Mies pitää kesällä vaan kolme viikkoa lomaa, niin on syksyksi varalla yksi lomaviikko jos reissu onnistuisi. Jos ei, lähdemme vaeltamaan ruskan aikaan lappiin. Sekin kuulostaa kivalta vaihtoehdolta.

Mulla (ja kuulemma monilla muillakin) on tää korona aika lisännyt herkuttelua aika kovasti. Treenit on kulkenut edelleen normaalisti, ruoka on ollut suht terveellistä kuitenkin edelleen mut herkkuja on mennyt viikolla enemmän kun normaalisti. Siksi nyt eilisestä lähtien päätin ottaa vähän niskasta kiinni ja noudatan jonkun aikaa vähän tiukempaa ruokavaliota. Oisko joku 1-2x/vk herkuttelu ok? Katotaan, mitä tulee :D

Mies sai tilattua meille jo makuupussit ja seuraava retkeilyreissu tehdään viikonloppuna. 

Toinen makuupusseista on Retki Pallas untuvamakuupussi kolmen vuodenajan retkeilyyn. Lämpotila-arvot siinä on : comfort -10C/ extreme -20C. Eli naiset ja lapset pärjää sen kanssa mukavasti tossa -10 asteen pakkasessakin. Ajatuksena oli, että toinen vanhemmista nukkuisi tässä pussissa yhdessä toisen lapsen kanssa. Testattua sitä, se oli kuitenkin aika ahdas, eli katsotaan koitetaanko mennä niin vai ostetaanko lapsille omat pussit. 



Toinen pusseista on Robens Icefall II. Tämä pussi on myös kolmivuotiseen retkeilyyn, täyte on kuitua. Tässä pussissa lämpötila-arvot ovat: comfort -3C / extreme -28 C. 

Näiden kanssa ajateltiin mennä la-su väliseksi yöksi Liesjärvelle teltan kanssa. Sille yölle on luvattu jo tosi lämmintä, alin lämpotila näyttää tällä hetkellä +6 astetta. Toivotaan että päästään reissuun! Ainut haaste tässä on nyt se, kun nuotiota ei saa sytyttää metsäpalovaroituksen aikana tietenkään, eikä meillä ole vielä muuta ruoanteko välinettä. Täytyy joko lainata retkikeitin tai käydä ostamassa.

Viime päivien treeneistä.

Viime viikolla tein treeneinä maanantaina kuntopallotreeni ulkona, tiistaina 14km pyörälenkki, keskiviikkona porrastreeni ja perjantaina IHAN PARHAITA MadFit treenejä youtubesta. Ne on vaan niin hauskoja! Ehdottomasti kannustan kokeilemaan jos tykkää treenata kovasykkeisesti hyvän musan tahtiin!



Eilen tehtiin miehen kanssa yhdessä treeni käyttäen kuntopalloa ja omaa kehonpainoa. Neljä sarjaa jokaista liikeparia.Toinen teki toista liikettä samaan aikaan kun toinen teki toista.  Liikeparit olivat:

- kyykky nostaen pallo pään päälle 10x / punnerrus 10x
- askelkävely pallo pään päällä 14x / lankku sen aikaa kun toinen valmis
- burpee x10 / istumaannousu ojentaen pallo vuoronperään toiselle n 15x

Muuten ollaan lasten kanssa käyty puistoissa, pyöräilemässä ym. Viikonloppuna pienesti juhlittiin perheenä miehen siskon kihlautumista. Oli ihanaa pitkästä pitkästä aikaa meikata, laittaa mekko päälle ja fiilistellä vähän iloisia uutisia ja juhlistaa sitä! Leivoin heille kakun myös ja sekin oli mukavaa pitkästä aikaa. Olisi kiva jos kakkujuhlia olisi useammin ja pääsisi leipomaan useammin.




Seuraavaksi kirjoittelen varmaan meidän viikonlopun reissusta. Mukavaa viikkoa kaikille!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

LUONNOSSA YÖPYMINEN PERHEENÄ ON PARASTA! // ISO-VALKEE

Viime viikonlopun reissu peruuntui huonon sään takia. Nyt päästiin reissuun perheenä ja ystävien kanssa tänä viikonloppuna ja päädyttiin Iso-Valkeelle Somerolle. Paikka oli kaunis ja reissu onnistunut muutenkin! Tää harrastus kyllä on niin parasta! Luonnossa oleminen ja yöpyminen on mahtavaa. Kokeilkaa ihmeessä tekin! Me nukuimme tällä reissulla yön teltassa, ja se tuntui paremmalta yöpymismuodolta kuin laavu. Alusta nukkumiselle on tietenkin pehmeämpi maassa kuin kovalla laavulla. Myös oman teltan sisällä nukkuminen on jotenkin "turvallisemman" oloista ja siellä on tuulensuoja. Miinuksena on tottakai sen teltan kantaminen. Meillä on Retki- merkkinen "muumiteltta" ja se paketti ei oo kovin pieni ja helppo kantamus. Mutta muuten tosi hyvä teltta niin halvaksi!  Lapset nukkuivat yhdessä untuvapussissa ja me omissa Jeppen kanssa. Jeppe kävi samana päivänä vielä ostamassa itselleen Tokmannista Vaeltaja- merkkisen makuupussin (30€), joka osoittautu...

TEIJON KANSALLISPUISTO

Meidän Espanjan reissu peruuntuu huhtikuun lopulta, oletetusti. Tästä syystä mies aikaisti talvilomaansa ja aloitti sen jo heti tämän viikon tiistaina. Ensin ajattelin, että onpas tylsää pitää loma nyt kun ei voi mennä minnekkään. Mutta sitten tajusin et ihan parasta vaan olla kotona ja käydä ulkoilemassa nyt kun ilmatkin alkaa olla mahtavia. Käytiin sitten heti tiistaina Teijon Kansallispuistossa retkeilemässä koko perheen voimin. Ollaan me molemmat pienestä pitäen käyty siellä retkeilemässä omien perheidemme kanssa ja tämä kerta oli lasten kanssa varmaan neljäs? Itselle Teijo on jäänyt mieleen enimmäkseen laskettelukeskuksesta, jossa aina pienenä käytiin laskettelemassa tai pulkkamäessä. Iskän kanssa ollaan myös hiihdetty Teijon hiihtoladuilla. Meidän retkipäivälle ilma sattui todella mukavaksi aurinkoiseksi mutta tuuli oli kova. Vähän fakta tietoa ensin Teijon Kansallispuistosta. Teijolla on eripituisia merkittyjä reittejä. Enimmäkseen tarjolla on päiväreiteiksi sopivia ...

HELPPOJA JA TERVEELLISIÄ VÄLIPALOJA, ILTAPALOJA TAI AAMUPALOJA

Halusin tällä kertaa antaa esimerkkejä sulle meidän väli-, ilta- tai aamupaloista. Tässä mun toisessa postauksessa kirjoittelin meidän ruoka-ajatuksista ja siitä, millä tavalla yleisesti meidän ruokailut muodostuu meidän perheessä. Poikkeuksiakin tietysti on, kuten miehen lomaviikko jolloin ruokailut oli vähän sitä ja tätä. Mutta niinkuin sitä toitotetaan joka paikassa nykyään "kohtuullisuus" kaikessa ja kun ruokavalio on perusterveellinen, poikkeukset sallitaan? Meidän jääkaapista löytyy yleensä viikosta toiseen samat ruoka-aineet, mutta nyt oon innostunut kyllä taas kokeilemaan kaikkia uusia reseptejä ja etsin niitä paljon netistä. Yleensä nämä välipalat esimerkiksi kuitenkin pysyy suht samanlaisina.  meidän perheen luottosmoothie 1 banaani 250 g rahkaa loraus mehukeittoa 1/2 avokado marjoja proteiinivohvelit 3 valkuaista 2 keltuaista 75g rahkaa 50 g kaurahiutaleita  + päälle marjoja, rahkaa, mehukeittoa vihersmoothie (ohje tik...