Siirry pääsisältöön

LUONNOSSA YÖPYMINEN PERHEENÄ ON PARASTA! // ISO-VALKEE

Viime viikonlopun reissu peruuntui huonon sään takia.
Nyt päästiin reissuun perheenä ja ystävien kanssa tänä viikonloppuna ja päädyttiin Iso-Valkeelle Somerolle. Paikka oli kaunis ja reissu onnistunut muutenkin! Tää harrastus kyllä on niin parasta! Luonnossa oleminen ja yöpyminen on mahtavaa. Kokeilkaa ihmeessä tekin!



Me nukuimme tällä reissulla yön teltassa, ja se tuntui paremmalta yöpymismuodolta kuin laavu.
Alusta nukkumiselle on tietenkin pehmeämpi maassa kuin kovalla laavulla. Myös oman teltan sisällä nukkuminen on jotenkin "turvallisemman" oloista ja siellä on tuulensuoja. Miinuksena on tottakai sen teltan kantaminen. Meillä on Retki- merkkinen "muumiteltta" ja se paketti ei oo kovin pieni ja helppo kantamus. Mutta muuten tosi hyvä teltta niin halvaksi! 




Lapset nukkuivat yhdessä untuvapussissa ja me omissa Jeppen kanssa. Jeppe kävi samana päivänä vielä ostamassa itselleen Tokmannista Vaeltaja- merkkisen makuupussin (30€), joka osoittautui sekin todella lämpimäksi ja hyväksi vaikka halpa olikin. Katsotaan montako reissua se kestää. Me muutkin pysyttiin lämpiniä pusseissamme ja lapset nukkuivat todella hyvin. Alin lämpotila oli sinä yönä +2C. 

Sitten vähän mielipidettä Iso-Valkeesta. 
Alue on siis Somerolla. Reitti kulkee järven ympäri ja sen varrella on kaksi laavua sekä kaksi nuotiopaikkaa näiden lisäksi. Ensimmäinen nuotiopaikka on parkkipaikan vieressä ja toinen vähän matkan päässä siitä. Me lähdimme kulkemaan reittiä myötäpäivään seuraten sinisiä merkkejä luonnossa ja ensimmäinen laavu siitä suunnasta on järven toisella puolella noin 2km päässä. Toinen laavu on aivan parkkipaikan lähellä, jos lähtee kulkemaan parkkipaikalta oikeaan. Ehkä noin 80 m päähän, eli se sopii hyvin pienillekin retkeilijöille, jotka eivät jaksa kävellä pitkää matkaa. Me yövyimme parkkipaikan lähellä olevassa laavussa, mutta kiersimme järven kokonaan kuitenkin. Koko reitti on varmaan noin 4km.




Järvi on todella kaunis ja vesi on kirkasta ja kesäisin kuulemma jopa turkoosinsävyistä. Reitti oli hyvä kulkea myös lasten ja he jaksoivatkin hyvin koko matkan kulkea. Laavuilla oli polttopuita runsaasti, nuotiopaikoilla ei ollut. Myös todella siistit huussit löytyi laavuilta, naisille ja miehille omat. Parkkipaikalla oli ihan uudennäköinen huussi, joka ei ollut kuitenkaan käytössä nyt kun me oltiin siellä. Alueella on myös saunarakennus, jota voi vuokrata ilmeisesti omaan käyttöön. Alue oli muutenkin tosi siisti.

Ilma oli todella kaunis ja lämmin, joten porukkaa siellä oli aika paljon mutta suurinosa poistui siihen aikoihin kun me tulimme. Saavuimme laavulle noin kuuden aikoihin ja se oli silloin aivan tyhjä meille. 

Suosittelen kyllä kovasti teidänkin perhettä kokeilemaan luonnossa yöpymistä jos teiltä vaan seikkailumieltä löytyy. 
Tämä Iso-Valkee voisi olla hyvä aloituskohde jos ette ole ennen olleet luonnossa yötä tai käyneet paljon retkeilemässä. Jos yöpyy vielä siinä parkkipaikan läheisyydessä, pääsee helposti lähtemään kotiin autolla vaikka keskellä yötä jos alkaa siltä tuntua.




Meidän perhe tykkää tästä kovasti ja pikkuhiljaa alamme kaikki tottumaan makuupusseissa yöpymiseen. Ensi viikonloppuna suuntaamme ehkä sinne Liesjärvelle, johon meidän piti mennä edellisviikonloppuna. Ja parin viikon päästä menemme kokeilemaan koko viikonlopun reissua miehen kanssa Helvetinjärvelle kahdestaan. Odotamme innolla! Muitakin kivoja paikkoja meille saa ehdotella jos sulla on jotain suosituksia antaa! :)

Mukavaa tulevaa viikkoa sinne teidän perheelle! :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

TEIJON KANSALLISPUISTO

Meidän Espanjan reissu peruuntuu huhtikuun lopulta, oletetusti. Tästä syystä mies aikaisti talvilomaansa ja aloitti sen jo heti tämän viikon tiistaina. Ensin ajattelin, että onpas tylsää pitää loma nyt kun ei voi mennä minnekkään. Mutta sitten tajusin et ihan parasta vaan olla kotona ja käydä ulkoilemassa nyt kun ilmatkin alkaa olla mahtavia. Käytiin sitten heti tiistaina Teijon Kansallispuistossa retkeilemässä koko perheen voimin. Ollaan me molemmat pienestä pitäen käyty siellä retkeilemässä omien perheidemme kanssa ja tämä kerta oli lasten kanssa varmaan neljäs? Itselle Teijo on jäänyt mieleen enimmäkseen laskettelukeskuksesta, jossa aina pienenä käytiin laskettelemassa tai pulkkamäessä. Iskän kanssa ollaan myös hiihdetty Teijon hiihtoladuilla. Meidän retkipäivälle ilma sattui todella mukavaksi aurinkoiseksi mutta tuuli oli kova. Vähän fakta tietoa ensin Teijon Kansallispuistosta. Teijolla on eripituisia merkittyjä reittejä. Enimmäkseen tarjolla on päiväreiteiksi sopivia ...

HELPPOJA JA TERVEELLISIÄ VÄLIPALOJA, ILTAPALOJA TAI AAMUPALOJA

Halusin tällä kertaa antaa esimerkkejä sulle meidän väli-, ilta- tai aamupaloista. Tässä mun toisessa postauksessa kirjoittelin meidän ruoka-ajatuksista ja siitä, millä tavalla yleisesti meidän ruokailut muodostuu meidän perheessä. Poikkeuksiakin tietysti on, kuten miehen lomaviikko jolloin ruokailut oli vähän sitä ja tätä. Mutta niinkuin sitä toitotetaan joka paikassa nykyään "kohtuullisuus" kaikessa ja kun ruokavalio on perusterveellinen, poikkeukset sallitaan? Meidän jääkaapista löytyy yleensä viikosta toiseen samat ruoka-aineet, mutta nyt oon innostunut kyllä taas kokeilemaan kaikkia uusia reseptejä ja etsin niitä paljon netistä. Yleensä nämä välipalat esimerkiksi kuitenkin pysyy suht samanlaisina.  meidän perheen luottosmoothie 1 banaani 250 g rahkaa loraus mehukeittoa 1/2 avokado marjoja proteiinivohvelit 3 valkuaista 2 keltuaista 75g rahkaa 50 g kaurahiutaleita  + päälle marjoja, rahkaa, mehukeittoa vihersmoothie (ohje tik...