Siirry pääsisältöön

NOPEA JA HELPPO KANAVUOKA


Jaan sulle nyt helpon arkiruoan joka maistui lapsillekin. 
Oma äitini on tehnyt kauan tätä vuokaa mutta kokeilin vähän erilaisilla aineksilla samaa pohjaa. Yhteen vuokaan ohje tulee tässä:

• riisiä keitettynä
• broilerinfileesuikaleita (itse käytin hunajamarinoituja)/ äidin ohjeessa on tonnikalaa öljyssä
• porkkanaa, paprikaa ym muita kasviksia
• valmista bearnaisekastiketta 2-3 pussia

Paista öljyssä broilerisuikaleet sekä kasvikset. Mausta. Itse käytän aina suolaa ja pippuria. 



Valmista bearnaisekastike ohjeen mukaan.

Voitele uunivuoka. 

Laita vuokaan riisiä, kanat ja kasvikset ja sekoita. Kaada päälle kastike. (Ripottele päälle juustoraastetta). 



Paista uunissa 225C noin 15-20min. Nauti! 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

HELPPOJA JA TERVEELLISIÄ VÄLIPALOJA, ILTAPALOJA TAI AAMUPALOJA

Halusin tällä kertaa antaa esimerkkejä sulle meidän väli-, ilta- tai aamupaloista. Tässä mun toisessa postauksessa kirjoittelin meidän ruoka-ajatuksista ja siitä, millä tavalla yleisesti meidän ruokailut muodostuu meidän perheessä. Poikkeuksiakin tietysti on, kuten miehen lomaviikko jolloin ruokailut oli vähän sitä ja tätä. Mutta niinkuin sitä toitotetaan joka paikassa nykyään "kohtuullisuus" kaikessa ja kun ruokavalio on perusterveellinen, poikkeukset sallitaan? Meidän jääkaapista löytyy yleensä viikosta toiseen samat ruoka-aineet, mutta nyt oon innostunut kyllä taas kokeilemaan kaikkia uusia reseptejä ja etsin niitä paljon netistä. Yleensä nämä välipalat esimerkiksi kuitenkin pysyy suht samanlaisina.  meidän perheen luottosmoothie 1 banaani 250 g rahkaa loraus mehukeittoa 1/2 avokado marjoja proteiinivohvelit 3 valkuaista 2 keltuaista 75g rahkaa 50 g kaurahiutaleita  + päälle marjoja, rahkaa, mehukeittoa vihersmoothie (ohje tik...

OSAPAASTO

Nyt tulee tekstiä osapaastosta, ja oikeastaan siitä, miks ite lähdin sitä kokeilee.  Instagramin puolella (@juliakatariinan) kyselin kiinnostaisiko ihmisiä kuulla lisää mun osapaasto kokeilusta ja myöntyviä klikkauksia tuli yhtä lukuunottamatta kaikki, niin tässä haluaisin nyt avata teille vähän sitä.  Mä en oo oikea ihminen puhumaan terveyshyödyistä- tai haitoista joten en aio nyt puhua niistä sen enempää. Netistä löytyy kyllä paljon tietoa osapaastosta ja sen haitoista tai hyödyistä. Suoraan sanottuna en oo tutkinut ihan älyttömästi itsekään mitään tutkimustuloksia ym. Mä lähden aina kokeilee vaan kaikkea ihan mielenkiinnosta!  Ite oon myös aina ollut sitä mieltä tai luullut niin että aineenvaihdunta hidastuu jos syö liian vähän tai liian harvoin, mut siitä oon nyt kuullut ettei pidä paikkansa. Muutenkin oon aina ajatellut et ihmisen täytyy syödä orjallisesti noin 3 tunnin välein, mut nyt oon avannut mieleni toisille näkökulmille ja siitä lähti mielenkiinto tän kokeilem...

TEIJON KANSALLISPUISTO

Meidän Espanjan reissu peruuntuu huhtikuun lopulta, oletetusti. Tästä syystä mies aikaisti talvilomaansa ja aloitti sen jo heti tämän viikon tiistaina. Ensin ajattelin, että onpas tylsää pitää loma nyt kun ei voi mennä minnekkään. Mutta sitten tajusin et ihan parasta vaan olla kotona ja käydä ulkoilemassa nyt kun ilmatkin alkaa olla mahtavia. Käytiin sitten heti tiistaina Teijon Kansallispuistossa retkeilemässä koko perheen voimin. Ollaan me molemmat pienestä pitäen käyty siellä retkeilemässä omien perheidemme kanssa ja tämä kerta oli lasten kanssa varmaan neljäs? Itselle Teijo on jäänyt mieleen enimmäkseen laskettelukeskuksesta, jossa aina pienenä käytiin laskettelemassa tai pulkkamäessä. Iskän kanssa ollaan myös hiihdetty Teijon hiihtoladuilla. Meidän retkipäivälle ilma sattui todella mukavaksi aurinkoiseksi mutta tuuli oli kova. Vähän fakta tietoa ensin Teijon Kansallispuistosta. Teijolla on eripituisia merkittyjä reittejä. Enimmäkseen tarjolla on päiväreiteiksi sopivia ...