Siirry pääsisältöön

Tekstit

LAAVULLA YÖTÄ LASTEN KANSSA

No nyt on sekin testattu. Ja me ihastuttiin kyllä tähän, niin myös lapset! Edelleen mietin miten me ollaan yhtäkkiä päädytty harrastamaan tällästä, mitä en ois joskus uskonut. Ja ihmettelen sitä, miten pikkupakkasessa pystyy nukkumaan melkeinpä taivasalla. Mutta se on mahdollista, ja me onnistuttiin lasten kanssa nukkumaan yö laavulla menestyksekkäästi. Päädyttiin majoittumaan taas tutuimmalle paikalle, eli Teijon Kansallispuistoon. Käveltiin 3 km päähän parkkipaikalta, Endalin laavulle. Parkkipaikka oli aika täynnä nyt lauantai iltana autoja ja laavuilla oli paljon ihmisiä. Endalin laavulle meni suurimmaksi osaksi pitkospuut suon läpi, ja loppumatka oli metsäpolulla kävelyä. Jäätiin välillä paikoillemme kuuntelemaan lintujen ääniä, katselemaan joutsenia tai muuten vaan ihastelemaan kaunista luontoa. Pidettiin pieni juomabreikki myös kalliolla. Lapset kävelivät kyllä taas niin reippaasti koko matkan! Loppumetreillä Noah meinasi hermostua nälästä ja jalat alkoivat väsymään mutta hy...

LAAVULLA YÖTÄ

Tää Korona homma on  muuttanut mua täysin .  En ois uskonut vielä hetki sitten että mä ensinnäkin pystyisin pyöräilemään yhtäkkiä monen vuoden pyöräilytauon jälkeen 26 km putkeen (tää tapahtui viime viikonloppuna kun päätettiin pyöräillä Suomusrjärvelle miehen kanssa) ja toiseksi että pystyisin lähtee laavulle yöksi. Sinne me kuitenkin päädyttiin hetken mielijohteesta oikeen eräjormailemaan miehen ja hänen siskon kanssa. Idea tuli vielä multa! Kun miehen äiti pyysi lapset heille yökylään ja heitin ilmoille ajatuksen laavulla yöpymisestä. Miestä joutui jopa vähän suostuttelemaan aluksi kun sää näytti sille illalle huonolta. Mutta loppujen lopuksi hänkin lähti sinne mielellään. Saatiin  ystäväpariskunnalta lainaksi Haltin makuupussit joiden kanssa pärjää -20 asteen pakkasessakin. Me nukuimme miehen siskon kanssa niissä ja mies nukkui kahden ohuemman pussin kanssa. Alustoina meillä oli suht ohuet vihreät teltta-alustat. Näiden lisäksi pakattiin mukaan: ta...

HELPPOJA JA TERVEELLISIÄ VÄLIPALOJA, ILTAPALOJA TAI AAMUPALOJA

Halusin tällä kertaa antaa esimerkkejä sulle meidän väli-, ilta- tai aamupaloista. Tässä mun toisessa postauksessa kirjoittelin meidän ruoka-ajatuksista ja siitä, millä tavalla yleisesti meidän ruokailut muodostuu meidän perheessä. Poikkeuksiakin tietysti on, kuten miehen lomaviikko jolloin ruokailut oli vähän sitä ja tätä. Mutta niinkuin sitä toitotetaan joka paikassa nykyään "kohtuullisuus" kaikessa ja kun ruokavalio on perusterveellinen, poikkeukset sallitaan? Meidän jääkaapista löytyy yleensä viikosta toiseen samat ruoka-aineet, mutta nyt oon innostunut kyllä taas kokeilemaan kaikkia uusia reseptejä ja etsin niitä paljon netistä. Yleensä nämä välipalat esimerkiksi kuitenkin pysyy suht samanlaisina.  meidän perheen luottosmoothie 1 banaani 250 g rahkaa loraus mehukeittoa 1/2 avokado marjoja proteiinivohvelit 3 valkuaista 2 keltuaista 75g rahkaa 50 g kaurahiutaleita  + päälle marjoja, rahkaa, mehukeittoa vihersmoothie (ohje tik...

IHONHOITO JA PARAS KUORINTA KASVOILLE

Halusin kirjoittaa vähän tekstiä mun ihosta  ja ihonhoidosta. Mulla on ollut pienestä asti atooppinen iho. Välillä on ollut parempia vaiheita ja joskus todella pahoja. Tosi rauhallinen vaihe oli tossa joskus teini-iässä ja nyt aikuisiällä on taas vähän pahentunut. Mulla on myös pintakuiva iho. Kortisoni voiteet on kuulunut mun elämään aina pahoina vaiheina kuureittain mutta nykyään onneksi vaan noin 1-3x/vk riittää laitettavaksi ja kasvojen iho pysyy hyvänä. Joinakin viikkoina ei tarvii käyttää ollenkaan. Tää on ainakin mulle sopinut hyvin, en ole kuitenkaan kysynyt lääkäriltä onko tällaisesta jotain haittaa. Kädet, kaula ja decoltee myös välillä ärhäköityy mutta niihin alueisiin en yleensä joudu käyttämään muuta kuin perusrasvaa. Ruokavalio on myös mielestäni vaikuttanut siihen että nykyään iho on paljon parempi kun joskus. Mä käytän siis todella vähän vehnää, tai gluteenia. Pääasiassa syön gluteenitonta ruokaa vatsavaivojen takia mutta uskon et tää on myös auttanut iho-ongel...

LASTEN PIENI IKÄERO (ps. sisältää myös isän mielipiteen)

Mulla on vihossa (jep,vanhanaikainen!) ylhäällä postausideoita joista haluan kirjoittaa, ja tämä aihe ei ole sieltä, vaan idea tuli vaan hetkessä päähäni. Luulen että tämä voisi auttaa joitakin vanhempia miettiessään perhe-elämää tai lasten hankkimista. Tietenkin, jokainen perhe, lapsi, avioliitto tai elämäntilanne on kaikilla erilainen. Mutta kirjoitan nyt meidän perheen omista kokemuksista. Meidän  lapset ovat Nael 5v ja Noah 3v. Heillä on ikäeroa siis vähän alle 1v 8kk. Nael oli alle vuoden kun aloin odottaa Noaa. Alkuraskaus oli rankka, koska koin toisessakin raskaudessa suurta pahoinvointia ja kovaa väsymystä. Siinä samalla piti tietenkin hoitaa esikoista joka ei vielä kävellyt tai ollut kokonaan päiväkuiva. Voisin vaikka joskus kirjoittaa raskauksista oman postauksen, ettei tästä tekstistä tulisi niin pitkä ja palaan viralliseen aiheeseen eli lasten pieneen ikäeroon. Meillä  oli ollut haaveena saada tyttärelle aika nopeasti sisarus, ja ensin tulinkin raskaaksi jo lo...

TEIJON KANSALLISPUISTO

Meidän Espanjan reissu peruuntuu huhtikuun lopulta, oletetusti. Tästä syystä mies aikaisti talvilomaansa ja aloitti sen jo heti tämän viikon tiistaina. Ensin ajattelin, että onpas tylsää pitää loma nyt kun ei voi mennä minnekkään. Mutta sitten tajusin et ihan parasta vaan olla kotona ja käydä ulkoilemassa nyt kun ilmatkin alkaa olla mahtavia. Käytiin sitten heti tiistaina Teijon Kansallispuistossa retkeilemässä koko perheen voimin. Ollaan me molemmat pienestä pitäen käyty siellä retkeilemässä omien perheidemme kanssa ja tämä kerta oli lasten kanssa varmaan neljäs? Itselle Teijo on jäänyt mieleen enimmäkseen laskettelukeskuksesta, jossa aina pienenä käytiin laskettelemassa tai pulkkamäessä. Iskän kanssa ollaan myös hiihdetty Teijon hiihtoladuilla. Meidän retkipäivälle ilma sattui todella mukavaksi aurinkoiseksi mutta tuuli oli kova. Vähän fakta tietoa ensin Teijon Kansallispuistosta. Teijolla on eripituisia merkittyjä reittejä. Enimmäkseen tarjolla on päiväreiteiksi sopivia ...

RENNOT VIIME PÄIVÄT

Viime  päivät on olleet todella rentoja aikoihin! Niinkuin oon tänne ekassa postauksessa kirjoittanut, meillä on usein kalenteri aika täynnä monenlaisista tekemisistä mut nyt ne on melkeinpä kaikki joutunut puhelimen kalenterista pyyhkimään pois. Mut ei oo haitannut! Päinvastoin! Meil on ollut nyt niin rentoa ja mä uskon et tää on ollut ihan hyväksi meidän perheelle rauhoittaa menoa. Ollaan tällä viikolla oltu työpäiviä lukuunottamatta lasten kanssa vain kotona ja tässä lähiympäristössä ulkona. Ja ei oo ainakaan vielä ahdistanut vaikka kyllä sen lapsista huomaa et muutos vaikuttaa heihinkin. Lapset on normaalisti kuitenkin tottuneet siihen et aika usein iltaisin varsinkin käydään jossain, ja hekin usein kyselee aamuisin "mihin tänään mennään?". Mutta siis tää on ollut tosi mukavaa. Ollaan enemmän nyt ulkoiltu, pelattu ja touhuttu. Poika sai uuden pyörän maanantaina ja tytöltäkin otettiin äskettäin apupyörät pois. He on nyt aivan innoissaan pyöräilystä ja tänäänkin aa...